Suomen Lions-liitto ry

LIONS-PIIRI 107-N ry

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Lusikkajuoksua Vantaalla jo 40 vuotta

Vantaalla Hiekkaharjun urheilukentällä on kokoonnuttu 40 kertaa äitienpäivänä iloisen perhetapahtuman muodossa. Kyseessä on lasten Lusikkajuoksut, joita ovat viime vuosina järjestäneet hyvässä yhteistyössä urheiluseura Kenttäurheilijat-58 Vantaa sekä LC Hiekkaharju – Sandkulla.

 

Lusikkajuoksutapahtuman ohjelmassa on 40 metrin pikapyrähdys. Mukana kilpailijoita on 0-vuotiaista alkaen. Aivan kaikki eivät kyseisestä matkasta omin jaloin selviä, mutta sääntöjen mukaan äitien / isien / isovanhempien apu on tarvittaessa sallittua eli jopa kantaminen ja erilaisten rattaiden käyttö on luvallista.

 

Tänä vuonna epävakaisesta kevät säästä huolimatta mukana oli yli 300 lasta. Parhaimmillaan mukana on ollut yli 500 kilpailijaa. Jokaisella lapsella on yleensä useita kannustajia joten Hiekkaharjussa on äitienpäivänä menoa ja meininkiä.

 

Neljänkymmenen vuoden aikana on lusikoita osanottajille jaettu yli viisitoista tuhatta (15000) kappaletta. Tänä vuonna tuon rajapyykin saavutti Jimi Pitkämäki Ilmajoelta.

 

Lusikoiden jakajina ovat yleensä paikkakunnan parhaat yleisurheilijanuoret.

 

Tapahtuman ohjelmaan kuuluu tietenkin äideille ilmaiset Aktia-ahvit ja pullat.

 

Lions Club Hiekkaharju - Sandkulla ry on tapahtumassa mukana paistamassa lättyjä sekä makkaraa.

 

Teksti: Hannu Nurmi

Kuva: Kauko Rokala

 

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook
Instagram